Mainos:
OHMYGOSSIP

Iina Koppinen: Kokemani valheet ja petokset vaikuttavat minuun ihmisenä tietenkin – mutteivat työhöni

Iina Koppinen: Kokemani valheet ja petokset vaikuttavat minuun ihmisenä tietenkin – mutteivat työhöni

OHMYGOSSIP – Olin viikonloppuna Fiskarsissa, tai nykyään taitaa olla virallisesti nimeltään Fiskari – se paikkakunta, olin siellä lähinnä käydäkseni katsomassa pari näyttelyä ja tavatakseni uusia ihmisiä.  Oikein kaunis ja eläväinen, pittoreski pikkukylä. Päätin oleskella pari päivää siellä katsellen hehkuvaa keskikesän kauneutta ympärilläni, ja vanhoja tiilisiä rakennuksia kylän raitin varrella. Pieni joki virtaa Fiskarsin läpi, ja joessa kesyt sorsat pulikoivat välittämättä mistään ulkoisesta.

kuva: Iina Koppinen “Fiskarsin keskustaa halkova joki” – ihastelin tuota määrää erilaisia tumman, syvän vihreän sävyjä, ja kuinka ne värjäsivät joen vettä puiden varjojen langetessa sen pintaan.

Tuo reissu ei ole ainut syy, miksi en kirjoittanut mitään pitkään aikaan.  Halusin toki päästä vähäksi aikaa hengähtämään aivan toiseen paikkaan hulinasta, mitä olen joutunut todistamaan ympärilläni, ja joka on osittain mennyt ihan yli minun pääni.  Yli ymmärrykseni, ja siis myös loukannut minua suuresti.

Alunperin olin ajatellut kirjoittaa ihan toisesta aiheesta, mutta koen tämän niin läsnäolevaksi nyt – siten, että siitä on kirjoitettava.  Kirjoitan sitten toisessa postauksessa aiemmin aikomasta aiheesta.  Tämä kirjoitus käsittelee valheita ja petollisuutta, ja niiden rikkovaa voimaa.

Elämän mullistukset, jotka eittämättä vaikuttavat minuun ihmisenä tosi paljon – ovat tehneet minusta viime päivinä todellakin lannistuneen.  Ei sen pitäisi vaikuttaa mihinkään työhön, mutta nyt se on vaikuttanut nämä päivät.  Vaikuttanut siten, etten ole tehnyt töitä, en lainkaan, vaan vain pakolliset näyttelyitä koskevat asiat olen hoitanut.  Muuhun ei ole ollut voimaa.  Siksi minun on tarpeellista ja täytyy vain muistaa Helena- Reetin minulle lausumat sanat – pysy lujana.  Toisin sanoen, minun täytyy muistaa, kuka minä olen, ja mikä minussa on hyvää, ja kaikesta ympäröivästä huolimatta saada tehtyä se, mitä haluan tehdä ja mikä on tärkeää, eli työni.  Olen kyllä todella kiitollinen noista sanoista.  Hän on sanonut ne minulle jo kauan aikaa sitten, mutta ammennan niistä tarvitsemaani voimaa nyt, kun minusta tuntuu, että minusta on jäljellä vain kaiken negatiivisen jälkeen – tämä lannistunut minä.

Tästä tulee siis osittain hyvin toisenlainen kirjoitus, kuin mitä yleensä kirjoitan.  Ystävällisyyttäni ja kiltteyttäni on minussa aina ollut helppo käyttää hyväksi – helppo ollut ihmisten ohjata minut kokemaan, että minä olen se joka on ainut joka on tehnyt väärin, ja että minun pitäisi loputtomiin kokea syyllisyyttä, vaikka joku muukin olisi tehnyt minua kohtaan väärin.

Ihmissuhteissa on yleensä aina vähintään kaksi osapuolta, olivat ne sitten ystävyyssuhteita tai syvempiä suhteita.  Sellaisissa suhteissa olisi hyvä kyetä myös sen toisen ihmisen katsomaan itseään ja omaa käytöstään, ennen kuin lähtee osoittamaan sormella.  Mikään ei koskaan niissä voi ehkä olla ainoastaan toisen syytä.

Totta kai on niitäkin tapauksia, joissa joku ihan ulkopuolinen henkilö voi ominen kuvitteellisine suhteineen tehdä jotain täysin väärää.  Tarkoitan, että joku henkilö on fantasioissaan kehittänyt jotain, mistä kukaan muu ei ole – ei edes niiden tunteiden kohde, ei ole tietoinen, ennen kuin tapahtuu jotakin tosi pahaa.  Sellaiset asiat tuntuvat todella epäreiluilta.

Lannistuneisuuteni johtuu siis sitä, että eräs nimeltä mainitsematon henkilö oli kertonut seurustelevansa kanssani, kertonut siitä aika monille ihmisille, paitsi minulle.  Arvioisin, että tämmöisessä tapauksessa minun ei tarvitsisi olla syyllinen, enkä sitä koe ihan suoranaisesti olevanikaan, koska en ollut ikinä edes ajatellut sellaista enkä ollut toiminut siten, että siihen olisi syytä.

Kuitenkin jotkut ihmiset ovat siitä jänniä, että he saattavat nyt mitä ilmeisimmin ajatella, että onhan minussa kuitenkin varmasti syytä.  Ja siitä tulee olo, että ne ihmiset puolustaakin yhtä äkkiä sitä, joka on valehdellut ensi sijaisesti, eikä minua.  Ihan sairaan loukkaavaa, ja lamaannuttavaa siis.  Ja surullista.  Minä joudun kärsimään jonkun toisen sekamuotofantasian lopputuloksesta.

Ja minulla pitäisi olla vastauksia, vaikkei minulla ole, koska en voi hallita tiettyjen henkilöiden valheellista, tai ehkä eniten itsekästä – maailmaa.

kuva: Iina Koppinen – “Kyynelten jälkeen”

On minulla kuitenkin tässä paljon positiivistakin.. vaikka työni ulkopuolinen elämä ei juuri nyt niin hääviltä tunnu.  Tulen olemaan siellä Jyväskylässä yksi Galleria Patinan heinäkuun taiteilijoista, ja odotan jännityksellä, millaisen näyttelyn galleristi rakentaa!  Ohh.. tälle galleristille ripustuksen laatiminen ei kauaa kestä – hänen ei paljoa tarvitse mallailla teoksia, vaan hän pystyy hyvin erilaisistakin töistä rakentamaan nopeasti yhtenäisen kokonaisuuden, jossa on sopivissa määrin juurikin kontrastia ja mutta mikä on eheä silti.

Tähän näyttelyyn hän halusi minulta suuria 100X100cm maalauksia jotka ovat erityisen värikkäitä!  Huomenna olen menossa lehdistötilaisuuteen ja sen jälkeen avajaisiin.  Siitä olen todella iloinen, samoin kuin tuosta nyt meneillään olevasta tuomaroidusta näyttelystä myös, josta kerroin viime postauksessa.

teoskuvat: Iina Koppinen – muun muassa tällaista on minulta siis tarjolla esille ripustettavaksi sinne Jyväskylään Galleria Patinaan, ne ovat kaikki erityyppisistä sarjoista joita olen tehnyt vuosina 2016 -2018, kaikissa tekniikkana akryyli ja tussi kankaalle

Tuossa taannoin minulle tuli sähköpostiin kysymys, josta ajattelin, että nyt siihen on oikea kohta tässä nimenomaisessa postauksessa vastata.  Siinä kysyttiin siis muun muassa tätä asiaa.. vastaan nyt – kuinka ihmissuhteet vaikuttavat työhösi, tai näkyvät työssäsi?  

Ainut mihin ihmissuhteet tai studion ulkopuolinen elämä minulla vaikuttaa, kun on kyse työstä, on tietenkin ajankäyttö.  Kyllä kuitenkin ensimmäisenä minulle tulee työ, ja sitten vasta ne muut elämän asiat, siis yleensä ottaen.  Tottakai joudun – niin kuin varmaan suurin osa ihmisistä, miettimään välillä, että mitä töiden jälkeen jaksaa tehdä.  Jaksaako lähteä syömään jonnekin, tai vai mennäänkö ystävättäreni kanssa vaikka kahville.  Ihan perusjuttuja.  Ihmissuhteet ovat tärkeitä, koska ne antavat uutta ja erilaista perspektiiviä asioihin, ne antavat ideoita, tuovat mielekkyyttä elämään ja vaihtelevuutta.  Nimenomaan ne oikeasti hyvät, eheyttävät ja turvalliset ihmissuhteet.

Itse työssäni kuitenkin haluan olla siten – sanoisinko – puhdas, etten tuo studiooni mitään omia murheita, pelkoja tai mitään ihmissuhteita.  Se ei ole paikka jossa niitä käsittelisin.  Jätän ne sen työn ulkopuolelle.  Siinä tilassa, missä työskentelen ei ole olemassa toisia ihmisiä, ei ole olemassa kuin minä työntekijänä.  En silloin funtsi muuta kuin työtä.  Pidän siitä tiukasti kiinni, koska en osaisi työskennellä ajatellen kaikkea ympäröivää maailmaa ja todellisuutta.

Joskus se on tietenkin vaikeampaa, ja silloin en ala töihin ennen kuin olen tavallaan puhdistanut itseni kaikesta ulkoisesta, myös mahdollisista henkisistä painolasteista.  Tanssin, tai luen siihen asti, kunnes olen tarpeeksi tyyni, ja voin aloittaa tekemään projektejani.  Sisäinen tasapaino ja mielenrauha ovat – kuten aiemminkin sanonut olen – työni tekemiselle aivan ehdotonta.  Siinä vaiheessa, kun pääsen päivän duunien alkuun, minun ei edes tarvitse enää yrittää työntää pois mielestäni jotakin epämiellyttäviä asioita – kuten nyt tuo, mistä yllä kirjoitin, esimerkiksi – vaan työ ikään kuin vie minut mennessään.

Liittyy minulla tuohon myös, että rukoilen paljon työskennellessäni.  Minulla on oma henkilökohtainen sydämen usko.  Se ei ole sellainen, että tuputtaisin sitä mitenkään muille -joillakin toisillahan se voi olla vaikkapa meditaatio, tai vaikkapa keskustelu tyhjän kankaan – tabula rasan äärellä siemaillen viiniä ennen työhön ryhtymistä.  Kaikilla on omat tapansa syventyä työhönsä.  Minulle se on tämänkaltainen.

Haluan vielä kuitenkin painottaa, että vaikka itse annoin tuolle valheelle hirveästi painoarvoa omassa elämässäni – mietin pääni puhki, miten joku voi olla noin inhottava, että puhuisi jotain tuollaisia asioita.. Se ei ole minun syyni, eikä kukaan kenelle käy näin, ole syyllinen jonkun toisen henkilön valheisin.  Minulta tuo vei voimat täysin, mutta sellaista ei pitäisi antaa tapahtua.  Annoin liika painoarvoa tuollaiselle suoranaiselle mielikuvituksen tuotteelle, jonka tarkoitus oli minun näkökulmastani vain vahingoittaa ja satuttaa.  En edes halua lähteä ajattelemaan, mitä se ulkopuolinen henkilö ajatteli käytäytyessään näin.  Hän satutti minua, se on se mikä on kuitenkin tapahtunutta.  En tule sellaisen ihmisen kanssa olemaan enää pienimmissäkään määrin tekemisissä.  Alunperin hän halusi tilata minulta teoksen, ja sitten sen varjolla kehitti ympärilleni tällaisen shown.  Uskomatonta!  Kukaan joka tekee noin, ei varmaan ajattele, kuinka rikkovaa hänen tekonsa voi olla.

kuvat: Iina Koppinen – “Takaisin valoon”

Joskus tuntuukin, että todellisuus on tosiaan tarua kummallisempaa.. oudompaa.  Nyt minun on vain kerättävä itsetuntoni takaisin ja suunnattava kohti uusia, hyviä asioita.

Paljon halauksia, hymyä ja iloa, murut!  Teen avajaisten jälkeen postauksen, mikä jäi nyt tekemättä, kun kevensin sydäntäni..

 

xx

Iina

 

 

 

 





Mainos:
error:
Copyright © NordenBladet 2008-2018 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory