OHMYGOSSIP

Tuija Järvinen: Kesälomamatkalla

Tuija Järvinen: Kesälomamatkalla

OHMYGOSSIP – Aurinkoinen ja trooppisen lämmin tervehdys! Takana on muutaman vuorokauden kestänyt lomamatka Suomessa. Säät suosivat joka ikinen päivä. Vaikka en ota aurinkoa, sen saamista ei voinut välttää, joten tänään sunnuntaina voinkin sanoa päivittyneeni. 

Lähdin matkaan hyvän ystäväni kanssa varhain tiistaiaamuna. Ensin ajoimme Merikarviaan, jossa yövyimme tilavassa kaksiossa, jossa oli oma sauna. Huoneistosta löytyi lisäksi kaikki kodin- sekä pesukoneet puhumattakaan isosta televisiosta. Näin koko yön painajaisia, joten yö oli levoton. Herättyämme ja aamupuuhat tehtyämme ajoimme Köffiin (paikallinen baariravintola) aamupalalle. Aamupalan jälkeen suunnistimme lähellä sijaitsevalle Lankosken sillalle sekä ihailemaan kauniita Lankosken maisemia.

Seuraavaksi lähdimme ajamaan Porin suuntaan. Kohteenamme oli kauniit ja kuumat Yyterin dyynit. Saavuttuamme perille, huomasimme, että tienvieret olivat täynnä autoja pitkältä matkalta. Päätimme kuitenkin ajaa mahdollisimman lähelle Yyterin rantaa. Se kannatti, sillä saimme autopaikan melkein välittömästi Yyterin läheisyydestä. Meillä kävi todellinen tuuri, koska autoparkkipaikka oli totaalisen täynnä autoja.

Auton parkkeerattuamme, otimme uima- ja rantakamppeet mukaamme ja suunnistimme dyyneille. Rannalla oli todella kuuma ja tukahduttava olla. Aika ajoin puhaltava tuuli lievitti hiukan tukalaa oloamme. Uituamme, puimme päälle ja menimme rantabaariin syömään. Emme jääneet Poriin yöksi, koska hotellihuoneiden hinnat hipoivat taivaita, eikä vähiten siitä syystä, että Porin Jazzit olivat meneillään. Lähdimme ajamaan Tamperetta kohden. Olin päättänyt käydä Marilyn Monroen maailmannäyttelyssä , kun luin siitä ensimmäisen kerran. Näyttely oli todellakin katsomisen arvoinen. Tampereen Vapriikin näyttelyssä oli esillä Marilynin pitämiä vaatteita, lehtileikkeitä, esineitä, kirjoituksia ja elokuvateatteri, jossa pyöri hänen elokuviaan. Tampereella yövyimme Viinikanniemen leirintäalueella mökillä. Tampereelta ajoimme Jyväskylään. Majoituimme Hotelli Alexandrassa. Tapasin illalla hyviä ystäviäni ja kävimme kuuntelemassa live bändiä..

Tampereen jälkeen meitä kutsui Keski-Suomi ja Laukaa. Ostimme teltankin, sillä perheeni oli kutsunut meidät kesävieraiksi. Mikäs siinä oli olla telttailemassa Sarajärven kauniissa maisemissa. Laukaassa olimme pari vuorokautta. Nyt olen siis kotoutunut. Nyt on seuraavaksi edessä vaatteiden pesua ja muita kotihommia. Vielä on viikko lomaa jäljellä, joten eihän sitä tiedä mitä seikkailuja ensi viikko tuo vielä tullessaan….

Hyvää tulevaa viikkoa!

<3 tuija

Valokuvat: TJ ja HM

Lankosken rannalla.

Yyteri.

 

 

Marilynin iltapuku elokuvasta: Prinssi ja revyytyttö.

Joe DiMaggion maila ja pallo. Hän oli tunnettu yhdysvaltalainen baseball pelaaja aikoinaan ja yksi Marilynin aviomiehistä v. 1954 – 1955.

Marilynin talon pohjapiirros. Pinta-ala vähän yli 200 m2. Koti oli vaatimaton aikoinaan maailman suurimmalle filmitähdelle.

MARILYN MONROE 1926 – 1962 , on edelleen maailman tunnetuin filmitähti. Legenda elää.




Mainos:
error:
Copyright © NordenBladet 2008-2018 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory