OHMYGOSSIP

Helena-Reet Ennet lähtee Etelä-Viroon – KATSO, mitä kaikkea on mahdollista tehdä 23 tunnin kuluessa! VALOKUVIA!

Helena-Reet Ennet lähtee Etelä-Viroon – KATSO, mitä kaikkea on mahdollista tehdä 23 tunnin kuluessa! VALOKUVIA!

OHMYGOSSIP – Perjantai-iltana noin 20.30 aikaan mieleeni tuli ajatus, että haluaisin mennä Etelä-Viroon. No, kun tuo halu on syntynyt, niin sitä vastaan on vaikea kamppailla – yksinkertaisempaa on antaa sille periksi. Niinpä 20.45 oli matkalaukkuni jo pakattuna, pieni auto lastattu täyteen tavaraa (mukaan lukien peitteet, lakanat, tyynyt… no, ikään kuin kaiken varalta) ja kiidimme Sakusta Raplan ja Türin kautta Imaveren suuntaan. Koska kiireesti pakatessa ei koskaan tiedä, minne matka vie, otan kaikki vähänkin tarpeelliset asiat mukaan – ja autossa olikin kaikkea kumisaappaista alkaen aina lasten leluihin saakka.

Takaisin kotona olimme niinkin pian kuin 23 tuntia myöhemmin (lauantaina klo 19.30), mutta mitä kaikkea on mahdollista tällaisessa lyhyessä ajassa tehdä, kun tahtoa on! Ohjelma oli niin tiivis, että tänään on sellainen tunne, kuin olisi käynyt viikon mittaisella lomamatkalla.

Ensimmäinen pysähdys oli Imavere. Halusin nähdä Imaveren ritarikartanon (saksaksi Immafer) Pilistveren kihlakunnassa ja sen ympäristöä. Imaveren kartano perustettiin vuonna 1748, jolloin se erotettiin naapurissa olevasta Loopren kartanosta. Kartano on kuulunut sekä von Salzan että von Pistohlkorsin suvuille. Viimeinen vuoden 1919 kansallistamista edeltänyt kartanon omistaja oli Eugen von Pistohlkors. Viron kartanoiden enemmistön tapaan se on rappeutunut, vesakoitunut ja jätetty hoitamatta. Imaverestä ajoimme Põltsamaan läpi Tarttoon. Yövyimme nuoremman sisareni luona, josta jatkoimme aamulla matkaa n. kello 12 aikaan.



Seuraava pysähdys oli Tõraveressä ja sitten pian Elvassa. Elvan sisäänajo oli lupaava, tie kiemurteli kuusimetsien välissä, mutta keskus ei ollut erityisen vaikuttava. Pidän enemmän sellaisista nukke-kaupungin tyyppisistä pikkukaupungeista, kuten esimerkiksi Tarvastu ja Mustla. Ostimme vettä ja otimme automaatista käteistä, sillä ajattelimme, että yöpyisimme seuraavan yön Intsulla Männikun Metsätilalla (Viljannissa) – olen yöpynyt siellä kerran sisareni kanssa ja pidin siitä (katso blogi TÄSTÄ & TÄSTÄ). Elvassa teimme pienen kierroksen – bussiaseman ja musiikkikoulun luo, ja ajoimme eteenpäin. Ajattelin itsekseni, että kuka ties missä täällä asuu laulaja Kerli Kõiv.



Elvan läpi ajettuamme päätimme, että poikkeamme kaikkialle, missä vain jokin kiinnostavampi nähtävyys jää matkan varrelle. Seuraava pysähdyspaikka oli Meerin ritarikartano (saksaksi Meyershof) Nõon kihlakunnassa Tarton maakunnassa. Kartano on mainittu 1500-luvulla ja silloin se kuului Tarton tuomiokapitulille. Kartanon viimeinen omistaja ennen vuonna 1919 tapahtunutta kartanoiden kansallistamista oli Ernst Karl Maria von Seidlitz. Valitettavasti en ottanut Imaveren ja Meerin kartanoista kuvia, mutta ne olivat hyvin samantapaiset (kaksikerroksiset, väriltään punaiset, suhteellisen samanlaista tyyliä ja nykyisin rapistuneita ja yksityisomistuksessa olevia rakennuksia). Molemmat kartanot olivat alun perin yksikerroksisia, mutta niitä käytettiin myöhemmin kouluina ja toinen kerros rakennettiin päälle. Tästä hetkestä alkaen päätin, että kuvaan kaikki kiinnostavat paikat jakaakseni kuvat teille tässä blogissa, ja kaduin, etten ollut ottanut jo kartanoista kuvia.

Seuraavana matkan varrelle jäi Rõngun kunnan alueella sijaitseva Vana-Kirepin kartano. Kirepin kartano (saksaksi Kirrumpäh) on perustettu 1600-luvulla. Vuosisatojen kuluessa kartanon omistajat ovat vaihtuneen usein. Ennen vuoden 1919 kansallistamista kartano kuului Bruno von Samson-Himmelstjernale. Puinen päärakennus on säilynyt, samoin valkoinen kiviaitta, jossa on kolme kaariaukkoa.


Rõngun bussiaseman kautta kulkien matkamme varrelle jäi tieviittojen mukaan Rõngun vasallilinnoitus (saksaksi Ringen), joka oli Tarton piispan vasallin linna, jonka rauniot sijaitsevat Rõngun lähellä Lossimäen kylässä (Rõngun kauppalasta 2 km luoteessa Valgutan tien vierellä). Linnoitus rakennettiin 1300-luvun ensimmäisellä puoliskolla (luultavasti vuonna 1340) ja se suojasi Tarton hiippakunnan lounaisosaa. Linnoitus kuului keskiajalla Tödwenien suvulle. Vuodesta 1583 lähtien se oli jesuiittaveljestön käytössä ja vuonna 1625 jesuiitat räjäyttivät sen ruotsalaisvallan saapuessa. Ajoimme kai vähän väärin ja emme nähneet tuota linnoitusta, mutta Lossimäellä kiinnitimme sen sijaan huomiota hienoon postilaatikkojen ja infotaulun ratkaisuun ja Valgutan puroon.



Rõngusta suuntauduimme Korusten ja Pikasillan kautta Suislepan kylään, jossa teimme seuraavan pysähdyksemme nähdäksemme Õhne-joen rannalla sijaitsevan Uue-Suislepan kartanon. Uue-Suislepan eli Suislepan kartano (saksaksi Suislep) perustettiin vuonna 1796, kun Venäjän tsaari Paul I erotti sen valtiolle kuuluvasta Vana-Suislepan kartanosta ja lahjoitti Ernst Mengdenille. Vuonna 1799 kartano siirtyi von Kruedenerien aatelisperheen omistukseen, ja jäi suvulle vuoden 1919 kansallistamiseen saakka. Kansallistamisen jälkeen herraskartanoon muutti koulu, joka taitaa toimia siellä edelleenkin. Myös monet sivurakennukset ovat säilyneet, niistä huomattavin on kartanokeskuksesta muutaman sadan metrin päässä luoteessa sijaitseva tuulimylly.





Tarvastu otti meidät vastaan kauniilla picnic-pöydällä, joka muistutti minua heti siitä, että vatsa on tyhjä. Minulla on suunnitelma mennä Mustlan keskustassa sijaitsevaan kahvilaan (Posti-katu 21), mutta se oli kiinni. Olin siitä hyvin surullinen, koska siellä on maailman parhaat kotitekoiset keitot, pääruoat ja leivokset ja vielä millaiseen hintaan! Käytännössä ilmaiseksi. Sen sijaan ostimme Mustlan Konsumista (Posti-katu 52a) salaatit ja kertakäyttöhaarukat ja kiidimme takaisin Tarvastun joen varrella, Tarvastun puiston reunalla olevan upean picnic-pöydän luo. Vatsat täynnä lähdimme katsomaan Tarvastun ritarikuntalinnan raunioita. Oi, siellä oli kivaa, sillä siellä raunioissa on nimittäin lampaita! Lapset olivat niin haltioissaan, ja millaiset verrattomat näkymät ylhäältä avautuvat! Aivan mahtavat!






Mustlan keskus on hyvin sympaattinen, taloihin ja bussipysäkkeihin on piirretty kuvia ja katutolpissa roikkuu kukka-amppeleita. Valitettavasti Tarvastun käsityöpaja ja museo olivat lauantaina suljetut.





Edelleen menimme Tarvastun hautausmaalle (Tinnikuru, 69716 Viljandi). Olin siellä ensimmäistä kertaa, sillä Viljannissa käymme yleensä Paistun hautausmaalla, jossa suurin osa isän puolen sukulaisista on haudattuna. Mutta koska viime aikoina olen hyvin kiinnostunut esivanhemmista ja sukupuusta, löysin netistä Genin tiedoista, että sinne on haudattuna ainakin kaksi lähisukulaistani. Holstressa Tokerpillin tilalla vuonna 1844 syntynyt Peeter Pill (talollinen) ja Tarvastussa Oinaan tilalla syntynyt Peeter Pillin poika Jaan Pill (kartanon pehtoori). Jaan on minun isäni Jüri Ennetin isoisä ja Peeter isoisoisä. Soitin isälle ja kysyin, miten haudan löytää ja pian sen löysimmekin. Pääportista ensimmäinen tie vasempaan ja sitten oikealla. Siellä ison puun alla Jaan Pill olikin. Valitettavasti isä ei tiennyt Peeter Pillin (11.1.1844-9.5.1909) hautapaikkaa, mutta itse luulen, että ehkäpä se on siellä aivan vieressä, mutta hautakiveä ei valitettavasti ole ja sukulaiset eivät tiedä. Ehkä saan hautausmaan hoitajalta ensi kerralla kuulla – menen sitten ilman lapsia ja voin tutkia lähemmin tietoja erilaisista esivanhempien tiloista ja hautapaikoista.

Tarvastun hautausmaalta suuntauduimme kohti Holstrea. Etsimme sieltä Tokerpillin tilan maat (historian arkistoissa usein myös nimillä Tocka, Tocho ja Tokre) – 83,3 hehtaaria metsää ja peltoa sekä maatilarakennusten paikka. Holstresta Mõnnasten tietä Luigan suuntaan. Tokerpillin tilalla syntyi vuonna 1702 Peeter, sitten vuonna 1732 hänen poikansa Jakob, sitten vuonna 1767 tämän poika Jaan, sitten vuonna 1805 tämän poika Peeter, sitten vuonna 1844 hänen poikansa Peeter. Vuonna 1844 Tokerpillil tilalla syntynyt Peeter onkin minun isäni isoisoisä, jonka pitäisi olla haudattuna Tarvastuun, kuten hänen kartanon pehtoorina toiminut poikansakin Jaan Pill. Ennen tätä haudattiin kaiketi tilan pihalle, tarkemmin ei ole tiedossa. Isän puolen esivanhemmat elivät Tokerpillissä yli 300 vuotta, en ole vielä ehtinyt tutkia, kuka, milloin ja kenelle sen myi – tiedän vain, että nykyisin se ei valitettavasti ole meidän sukulaistemme omistuksessa. Koska sisäänajotielle oli asetettu kyltti isoin tekstein ”Sisäänajo vain omistajan kirjallisella luvalla”, en uskaltanut ajaa eteenpäin – kukapa kaikenlaisia hulluja tietää, ottavat vielä haulikon ja ampuvat. Niin ankaraa kylttiä, että vaaditaan peräti kirjallinen lupa, ei taida aivan normaali ihminen kotitielleen asettaa. Varsinkin, kun Viljannissa on erittäin ystävällistä kansaa, jonka mentaliteetti on lähinnä sellaista tyyliä kuin ”avvain ompi ovimaton alla” ja luuta asetettuna vasten ovea, kun ei olla kotona. Lasten kanssa sellaista riskiä ei uskalla ottaa. Niinpä Tokerpilliin tutustuminen jäi seuraavaan kertaan. Soitan etukäteen ja sovin tapaamisesta.

Tokerpillin jälkeen lähdimme Paistun hautausmaalle. Silloin kello oli viisi ja ajattelimme, että ehkäpä lähdemme takaisin kotiin. Sanoista tekoihin. Paluumatka kulki Suure-Jaanin, Lahmusen, Vändran, Järvakandin ja Raplan kautta. Niin paljon elämyksiä 23 tunnissa! Kustannukset: bensiini 36 EUR + n. 20 EUR (salaatit, kivennäisvedet, limsat, jäätelöt).


Tags assigned to this article:
matkailuViro



Mainos:
error:
Copyright © NordenBladet 2008-2018 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory