Mainos:

OHMYGOSSIP

Iina Koppinen: Signeeraamisen tärkeys ja kuvataiteilijaurani ensimmäisiä töitä esillä nyt

Iina Koppinen: Signeeraamisen tärkeys ja kuvataiteilijaurani ensimmäisiä töitä esillä nyt

OHMYGOSSIP – Rakastan ääntä, jonka keväinen vesisade tekee ikkunaruutuun.  Muistuu mieleeni eräs avajaispäivä, jolloin eteeni asteli jonkun peruskoulun matematiikan opettaja, ja hän halusi tietää, kuinka paljon matematiikkaa kuvataiteilija voi tarvita.   Se oli ensimmäinen kysymys.   Toinen koski jotain aivan muuta.. hän oli esittänyt kysymyksen luokassaan jokaiselle uudelle yläasteelle saapuvalle oppilaalle – kumpi on suurempi nollan ja ykkösen välinen rajatila, vai universumi?

No, sinänsä mikäli puhutaan matematiikasta, niin ainakin usein kirjoitan ylös tosiaankin (mikäli haluan käyttää mahdollisesti tasan samaa väriä uudestaan) maalisekoitukseen tulevat määrät luonnoslehtiöön, jotta ne eivät unohdu.  Vastasin myös kohteliaasti, että minusta universumi tulee aina ensin, ja vasta sitten voimme mitata nollan ja ykkösen välisen tilavuuden.. Hän oli hieman eri mieltä, koska aina voi lisätä uuden mittayksikön, vaikka universumin tilavuus olisi mitattu.  Mielipiteensä kullakin, minun on tämä.

kuva: Iina Koppinen

Rakastan sitaatteja etenkin John Lennonilta ja Andy Warholilta!  Tuo oli aivan pakko lisatä tähän kohtaan!  Jaa miksikö John Lennonilta.. no, minä pidän hänen musiikillisesta tuotannostaan, kun hän aloitti soolotuotantonsa.

kuva: Iina Koppinen, v. 2009, digital art, and photo “Water/ Vesi”

Aiempina vuosina en ollut kovin tarkka signeeraamaan töitäni, kuin vasta silloin jos ne lahjoitettiin, tai myytiin.  Ja silloinkin signeeraaminen meni vähän miten sattuu.  En ollut kehittänyt itselleni sopivaa, mutta hyvin tarpeellista tekniikkaa ajatellen nimenomaan maalauksia.  Nykyisin en koskaan signeeraa maalauksiani eteen, vaan kankaan taakse.  Sinne tulee signeeraus, nimenselvennys, teoksen valmistumisvuosi ja tekniikka sekä teosnimi.

Nuo tiedot tulevat sellaiseen keskeiseen kohtaan, mikä näkyy vaikka maalaus kehystettäisiin, ja paikkaan, josta sitä ei voi mitenkään poistaa.  Tämä tapa saattaa olla osittain persoonallinen, mutta en halua työn, tai sen sommittelun mitenkään.. sanotaanko – kärsivän mistään ylimääräisestä, tai siihen kuulumattomasta.  Se antaa myös teoksen ostajalle mahdollisuuden ripustaa maalaus haluamallaan tavalla.

Tämä koskien kuitenkin vain maalauksien signeerausta.  Eriasia ovat piirrokset, grafiikan vedokset ja teokset jotka esittävät suoranaisesti jotain.  Ilman signeeraustahan työ on periaatteessa arvoton – ja vaikka se tunnistettaisiinkin tekijänsä teokseksi myöhemmissä vaiheissa – sen mahdollinen jälleenmyyntiarvo esimerkiksi ei todellakaan ole niin suuri kuin kuvataiteilijan omilla signeeratuilla teoksilla.

Kun on tullut eteen joko myyntitapahtuma, tai lahjoitus jollekin taholle, käytän hyvin mielelläni nykyisin myös itse työn myymisen lisäksi aitoustodistuksia, jotka määrittelevät ja antavat lisäanalyysia teokselle.  Silloin mahdollisen ostajan tai lahjoituksen saajan on aina helpompi puhua teoksesta uniikkina kappaleena, saada siihen lisäsyvyyttä sanoista.

Alla oleva maalaus oli esillä minun ensimmäisessä yksityisnäyttelyssäni Kamanan Vinttigalleriassa Keuruulla.  Juuri edelisenä iltana, kun valmistelin sitä näyttelyäni “Ihmisiä”, ryhdyin kokemaan semmoista aloittelijan suurta epävarmuutta, kuinka näin vapaa taide otettaisiin vastaan, ja hermostuttuani ja stressaannuttuani.. päätin tehdä joitakin viime hetken korjauksia, joista sain sitten kyllä kuulla – “Miksi olet peittänyt rinnat, miksi kaikki ei vain näy?”  Minä olin silloin hädin tuskin hieman päälle kaksikymmentä vuotias, ja pelkäsin että liiallinen .. näkyvyys, voisi tehdä hallaa näyttelylle.  Pelkäsin, että siitä tulisi liian, sanotaanko.. jopa groteski, vaikka hahmot olivat enkelisiipisiä ihmisiä ja niiden olisi pitänyt esiintyä siis kaikessa alastomassa inhimillisyydessään!  Näin ainakin kuulin.   Olen joskus ajatellut tuottaa sarjan uudelleen esille.  Päivitettynä.

teoskuva:  Iina Koppinen, öljy kankaalle, 100X100cm, teosvuosi 2002.  “Ihmisiä sarjasta – Mies”

teoskuva: “Joki syksyn tullessa” – Iina Koppinen, teosvuosi ja tekniikka: 2003, öljy kankaalle, yksityiskokoelma

Yllä olevasta maalauksestani minulla oli jäljellä vain aika kärsineen tuntuinen valokuva – mutta toivon että saatte kiinni sen satumaisesta atmosfääristä – sen miljööstä.  Tämä on alkuperäinen kuvataidekuva, myöhemmin olen käsitellyt samaa maisemaa erilaisilla valaistuksilla ja tehnyt siitä jopa sen satukirjamaisen version.

teoskuva:  Iina Koppinen, öljy kankaalle, 2002, yksityiskokoelma

Jotenkin arastelen esitellä vanhoja töitä!   Mutta niitäkin on tärkeää joskus muistaa silmäillä, ihan itsenikin, koska ne antavat niin suurta ja jopa hämmentävää kontrastia aina siihen, mitä on ollut.. mitä on nyt ja mitä haluan, että oma työni tulee olemaan.  Kaikki tosiaan perustuu edistysaskeliin työssä kuin työssä.

Kameran lisäksi kannan mukanani miltei aina – paitsi nyt jonnekin ruokakauppaan mennessä, mutta tarkoitan, pienillä autoilureissuilla.. vaikkapa etsimässä kuvattavaa tai matkalla jonnekin tiettyyn paikkaan, aina luonnoslehtiötä ja piirtokyniä.  Mikäli saan jonkin idean tai näen jotain kiinnostavaa, minkä kuvaan muutoinkin, se on hyvä saada myös luonnosteltua käsin paperille.

Olen oppinut vähän vaikean kautta kantamaan mukanani piirrostarpeita, sillä silloin kun ne eivät ole olleet mukanani, olen yleensä joutunut katumaan, ja harmittelemaan asiaa – joten ne on parempi todellakin pitää mukana.

Minulle on joskus eräs ystävättäreni hieman myhäillyt asiasta.. kun minulla on aina hänen mielestään puoli omaisuutta mukanani, repussani ja laukussani, kun lähden liikkeelle kameroiden ja papereiden, kynien.. ja joskus jopa kannettava mukanani.  Ymmärrän, se on paljon näköisesti tavaraa.

Tiedättekö – on ollut jo lapsena niin jännittävää saada nähdä kuvataiteilijoiden luonnoskirjoja ja vihkoja.  Ne ovat kuin sanoinkuvaamaton päiväkirja.  Silloin tosin ei ollut vielä näin pitkälle kehittyneitä kameroita, eikä muutakaan sellaista tekniikkaa kuin nykyisin.

Mutta on siitä olemassa todellinen hyöty kenelle tahansa visuaalisen alan työn tekijälle.  Se, että piirtää aina kun mahdollista..  On hyvä studion ulkopuolellakin kyetä kehittämään omia ideoita, ja etenkin omaa taitoa piirtää ja kuvata!  Tietenkään ne pikaisimmat luonnokset ja harjoitelmat eivät ole tarkoitettu oikeastaan muiden nähtäväksi, mutta ne ovat pohjia tuleville piirroksille, jotka myöhemmin voivat maalauksina tai sekatekniikkana, tai piirroksina näkyä katsojille vaikkapa taidenäyttelyssä.

Tässä alla on nyt kaksi tämän viikon harjoitelmaa.  Sellaisia, joita puolestaan en arastele luonnoksinakaan – tai harjoitelmina näyttää.

harjoitelmia uusilla piirtokynillä: luonnos – Iina Koppinen – “Mielikuvituskala”, luonnos kankaalle gelly roll- valkoisilla piirtotusseilla.

Nuo Gelly Roll-kynät ovat aivan mahtavia tosiaan tehdä kuivuneille pinnoille yksityiskohtaisia juttuja piirtäen.  Ei tarvitse sivellinta eikä sabluunoita näihin sekatekniikallisiin töihin (akryyli ja valkoinen&musta piirtokynä kankaalle)  Näitä kyniä ei siis tarvitse esimerkiksi ravistaa ennen käytöä, eivätkä ne leviä vahingossakaan niin kuin jokin aiemmin käyttämäni valkoinen kynä on tehnyt.  Tilaan paljon tarvikkeita Jyväskylän Flyktmanilta –  on hyvin laaja- alainen taidetarvikekauppa heillä siellä.

kuva ja luonnoskuva:  Iina Koppinen

Lopuksi laitan teille tähän näkyville todella spookyn – ehkä vähän pelottavan kuvan.. tein sen aikoinaan kuvataidekoulussa!  Se on hiili paperille.  Meille annettiin kaikenlaisia tehtäviä ja “kotitehtäviä”, ja joskus ne olivat hyvin monitulkintaisia.  Tämä alla oleva hiilipiirros on minun tulkintani sanasta “Hyljätty”.

teoskuva:  Iina Koppinen, hiili paperille, 2001

Ihana keväinen aurinko paistaa pilvilohkojen seasta.  Ajattelin lähteä kuvausreissulle.

Kaikkea hyvää teille.

 

xoxo

Iina





Mainos:
error: