Mainos:

OHMYGOSSIP

Iina Koppinen: Kysymyksiä, vastauksia ja rentoutuspiirtämistä

Iina Koppinen:  Kysymyksiä, vastauksia ja rentoutuspiirtämistä

OHMYGOSSIP – Katselen pääskyjä ja avoimesta ikkunasta kuuluu sellainen ohikiitävä pieni suhahdus, kun ne likellä lentäessään halkovat ilmaa syötävää pyydystäessään niin kovin nopein ja sukkelin liikkein.  Oikeita lentotaitureita ovat.  On tuo uskomaton näkökyky joillakin lintulajeillakin, kuten niillä!  Paitsi, että tuossa yhtenä päivänä, taannoin, en ehtinyt havaita oliko se kyseinen lintu siis mikä, mutta kuului vain kopsahdus, kun ilmeisesti tähtäsi tuonne tallirakennuksen luo, räystään alle.  Säikähdin, mutta ei sille kuinkaan käynyt, onneksi.  Raukkaparka erehtyi ilmeisesti hitusen verran pesänsä suuaukosta.   

Olen antanut itselleni hieman liikaakin vapaa- aikaa kirjoittamisesta, ja siis myös sosiaalisesta mediasta muutenkin.. suurinpiirtein viikon, ja huomaan, että minun on todellakin paljon hankalampi sellaisen jälkeen alkaa kirjoittamaan!  Silloin teksti ei solju itsestään, vaan joutuu vähän pakottamaankin itseään kirjoittamaan.  Siinä sitä siten istuu jotenkin hölmönä tuijottaen kursoria, joka ei todellakaan anna mitään vinkkiä, mistä olisi hyvä kirjoittaa.

On tietenkin aina oljen korsia – eli kysymyksiä, joihin en ole vielä vastannut.  Minä säästän niitä pahan päivän varalle. Haha!  No ei, mutta mielelläni vastailen, mikäli on kysymyksiä, jotka kiinnostavat myös yleisellä tasolla.

Aina, kun minulta kysytään inspiraatiosta, ja sen alkulähteistä, oli sitten kyse lehdistön edustajasta, tai muuten vain kiinnostuneesta kysyjästä – vastaan, kuten kauan sitten omaksuin itse asiassa silloiselta piirron ja väriopin opettajaltani.. alunperin. Eli, ettei se toimi.  Paitsi mikäli haluaa olla harrastelija, mutta usein vain vastaan, ettei se ainakaan minulla toimi siten.

Ja tavallaan on ihan totta, että, mikäli kaikki jäisivät odottamaan inspiraatiota, niin sitä voisi joutua pahimmillaan odottamaan todella kauan.  Eihän missään työssä oikeastaan voi ajatella, että eipä nyt huvita, kun ei sitä inspiraatiota ole mailla halmeilla näkynyt.  Ainakaan, mikäli haluaa tienata elantonsa.  Ja vaikka se raha, tai talous ylipäätään, ei olisi ihan ensi sijainen tarve tai ajatus, niin silti.  Jonkin verran kuitenkin ajattelen inspiraatiota – en minä sen suhteen niin ehdoton ole.. ehkä kuitenkin sijoitan inspiraatioajatuksen asioihin, joita ei ole niin pakko tehdä, ainakaan heti.

Mutta aina ja aina uudestaan siis innoitun luonnosta ja villien eläimien seuraamisesta, ja kuvaamisesta.  Sekin tosin on haaste aina.  Saada se onnistunut kuva.  Ehkä sekin siinä niin viehättää minua.

kuvat: Iina Koppinen ” Kesän unelmia // Midnight summer dreams “

Tiedän, että joku toinen on inspiraatiosta varmasti hyvinkin toista mieltä, ja saa olla.  Emme me kukaan ole samanlaisia.  Eikä kaikista mielipiteistä tarvitse pitää.. ne ovat niitä makuasioita, joista ei pitäisi niinkään kiistellä.

Minä teen aamuisin sellaisia käden ja viivan, muotojen, rentoutusharjoituksia, ennen kuin alan varsinaisiin töihin.  Piirrän siis samantyyppisesti, kuin puhelimessa puhuessani.  Se on puhelimessa puhuessa jotenkin rentouttava minulle ja ilmeisesti parantaa myös muistikapasiteettiani, auttaa keskittymään kyseiseen asiaan.   Piirrän tuolloin ihan ajattelematta, että tästä täytyisi saada aikaan vaikkapa jotain esittävää.. ne ovat semmoisia hassuja – ja tosiaan käden, silmän, että mielen avaavia harjoituksia.  Joka aamu, tai tosiaan silloin kun olen puhelimessa.  Ne eivät lähimainkaan esitä mitään, ne vain ovat kahvia juodessa tehtyjä piirroksia vaikkapa ihan jonkin sanomalehden sivuun kuulakärkikynällä tehtyjä, jos ei satu olemaan ihan ulottuvilla puhdasta paperia tai piirtotusseja.

Saattaa olla, että aloitan hakemaan jotain itselleni tuttua kuviota – naivistinen kukka, tai hevosen, linnun pään muoto vaikka, mutta siitä ne muuttuvat aina vain enemmän abstraktimmiksi.  Se on oikeastaan tärkeää tosiaan myös motoriikalle, sillä tämäkin on tietoinen opittu juttu ihan opiskeluajoilta.  Ja hyvin rentouttava sen todella on myös tarkoitus olla, sillä se avaa jumppaliikkeiden tavoin käden ja silmien yhteistyötä – motoriikkaa valmiiksi päivän töitä varten.

Koen sen jotenkin hyvin henkisesti puhdistavaksi tavaksi myös, ehkä se on vähän kuin vastaanottavaa meditaatiota.. mietteisiin vaipuneena.  Ja kai sitä voisi verrata vaikka sanaristikoiden täyttämiseen..?

Minun ensisijainen vinkki tuo on myös sellaisille ihmisille, jotka saattavat kärsiä hetkellisestä ideoiden puutteesta.  Anna aivojesi rentoutua piirtämällä ensin ihan miten käsi tuntuu haluavan vaeltaa paperilla.   Ihan yksinkertaisesti.. rentoutuminen on tärkeää mielelle, eikä aina voi vaatia, että tosiaan tekee jotain vaikkapa esittävää.. väkisin, tuolloin kierre epäonnistumisen tunteeseen saattaa syventyä.  Itselle voi antaa varmasti sen puoli tuntia.. Ja kappaskummaa, asiat eivät vaikuta yhtään niin synkiltä!  Sitä paitsi tietyt duunit saattavat vaatia hieman aikaa kypsyä, joten itse olen käyttänyt aikaa antamalla sisäisen lapseni, kuten voisi sanoa.. antamalla itseni piirtää ihan mitä vain mieleen juolahtaa.

kuva ja luonnokset: Iina Koppinen

Tuo sisäinen lapsi tuli kyllä mieleen siitä, että aikuisillekin on nykyään olemassa stressinpurkuun menetelmänä tarjolla värityskirjoja.  Minä haluaisin kovasti tehdä joskus sellaisen!  Olen kuullut niistä, värityskirjoista aikuisille – eikä idea ole ollenkaan huono, ei alkuunkaan.  Kannattaa kokeilla!  – Mutta oikeastaan olen katsellut ihastellen kun eräs ihana neito, kuusi vuotta, joka on minullakin välillä hoidossa.. hän saattaa kyllästyttyään itse piirtämään, pyytää minua piirtämään jotain, ja sitten hän värittää sen mieleisekseen.  Viimeksi opeteltiin tekemään tuollaista vähän naivistista norsua yhdessä.  Tein siitä simppelin myös sen takia, että hän ei ollut ennen piirtänyt sitä ja samalla näytin miten viivat voisivat helpoiten kulkea.  Hän on niin ihana, niin vilpitön, ja oh, niin energinen.  Onnistuinpa kirjoittamaan sanan “ihana” useaan kertaan tähän.  No, hän nyt vain on niin ihana, minkäs sille voi.

Olin oikeastaan pakahtua onnesta, kun kuulin ohimennen hänen mainitsevan taannoin isälleen nimeni, heidän katsoessa yhdessä erästä teostani, ja hän lausui kuuluvasti ja päättäväiseen äänensävyyn “Se on Iinan tekemä!”

Mutta, mutta.. kuten olen luvannut, niin vastaan aina kiinnostaviin kysymyksiin!  Ja vaikka yleensä vastaan hyvinvointiin, omaan alaani, tai sitä sivuaviin kysymyksiin, niin tässäpä pari, joihin vastasin itsekin ihan sen tähden että toinen niistä sai minut tosiaan miettimään.  Siis mitä harrastaisin, jos voittaisin lotossa – tai ylipäätään, että ellei minun tarvitsisi miettiä mitään kustannuksia.  Toinen kysymys oli muuten vain nyt ajankohtainen, ja vaikka itkenkin melko usein, niin on mukava vastata siihen, kun on ollut niin onnellinen, että kyynelet ovat valuneet silmistä!

Kysymyksiä ja vastauksia siis.

Milloin viimeksi itkit, ja miksi?  Tunnen, että kyyneleet puhdistavat..  Itkin ilosta siis viimeksi viime viikonloppuna, kun sain pidellä sylissäni ystävättäreni poikavauvaa ensimmäisen kerran. Olen niin onnellinen tämän kyseisen ystäväni puolesta.  Voi miten pienet sormet ja niin pienet varpaat tämän maailman uudella kansalaisella olikaan!

kuva: Iina koppinen

Mitä teet vapaa- ajallasi?  Mieluiten silloin, vapaa- ajallani, esimerkiksi luen, tapaan ystäviä, sekä nyt tähän aikaan vuodesta teen puutarhajuttuja – ja, kuten jo mainitsinkin, liikun paljon luonnossa.  Samaten innostun jotenkin valtavasti, kun istuttamani taimet kasvimaalla alkavat kukoistaa!

Kerro jokin unelma, jonka toteuttaisit, mikäli sinun ei tarvitsisi huolehtia kustannuksista? Haaveilen paljonkin.. ehkä eniten haaveksin, että joskus minulla olisi varaa ostaa itselleni ratsuhevonen työllä ansaitsemillani tuloilla.. Ratsuhevonen – etenkin sellainen, jonka kanssa voisi ratsastaa esteitä, sellaisen minä ostaisin. Ja tosiaankin.  Kaikesta siitä huolimatta, että hevoset vaativat paljon työtä, ja ylläpitokustannukset ovat aina isot, vaikka tallitilat olisivatkin omastapuolesta.  Silloin ei voi valita niitä, miten se sanonta meni – rusinoita pullasta?  Että vain ratsastelisi silloin, kun itseä huvittaisi – se ei ole mahdollista, ei pelkästään se.  Hevosen omistaminen on kokopäivätyötä.  Ja lisäksi, en ikinä myisi pois hevosta, jos joskus vielä sellainen juuri minulle sopiva sattuisi kohdalle.

Mutta kun minulta kysytään, mitä mieluiten tekisin vapaa- aikanani, ihan mitä tahansa, jos se olisi taloudellisesti täysin mahdollista!  Minä haluaisin harrastaa jälleen esteratsastusta.   Olen hyvin nuoresta, kymmenvuotiaasta suurinpiirtein, saakka ollut tekemisissä hevosten kanssa, ja ensimmäinen hevonen, minkä sain hoitohevoseksi, varsinaisen omistajan pitäessä kyllä huolen, että se hoitaminen sujui oikein ja hyvin – se oli sellainen nuori ravurin alku.  Sen säkäkorkeus oli korkeampi, kuin minä ja jouduin nousemaan sen selkään jakkaraa apuna käyttäen!  Sittemmin, jo vanhempana, opin toimimaan varsojen ja projektihevosten kanssa.  Mutta parhaimmat onnistumisen kokemukset olen saanut kun huomaan hevosen myös nauttivan siitä, mitä opimme yhdessä tekemään, ja että sillä on lahjoja vaikkapa juuri ratsuksi.  Se on jotenkin vertaansa vailla oleva yhteys, ratsastaja ja ratsu.. ja loppujen lopuksi aika harvinainen kombo muutenkin, kun ajatellaan, että kaikki hevosetkin ovat omia persooniaan.  Voit ostaa erittäin hyvän ja lahjakkaan hevosen, mutta pian huomaatkin, että teillä ei synkkaa!  Siksi on erityisen tarpeellista olla tarkka ja panostaa paljon aina, kun kyseessä niinkin pitkäikäisen eläimen hankkimisesta esimerkiksi juuri omaksi.

kuva: Iina Koppinen

Tämän hetken pääasialliset haaveet ja unelmat kuitenkin liittyvät työhöni, ja siinä etenemiseen, ja keskityn niihin.

kuva: Iina Koppinen “Voi kukka! – voikukka”

Lopuksi tähän sitaatti Picassolta.

luonnoskuva:  Iina Koppinen, sitaatti: Picasso

Laittakaa minulle ihan rohkeasti kysymyksiä, jos jotain tulee mieleen kysyä, ihqut.  Voi kysyä sähköpostitse, tai facebookin kautta!

kuva ja luonnoskuva akvarelli:  Iina Koppinen

Suukkoja ja haleja!

 

xx

Iina

 

 

 





Mainos:
error: