OHMYGOSSIP

Iina Koppinen – Meri ja mieleni kuvajaiset

Iina Koppinen – Meri ja mieleni kuvajaiset

OHMYGOSSIP – Tässä minun lähelläni on ranskalainen leipomo. Rouva ja hänen poikansa ovat oikein ihastuttavia.  He ovat niin.. persoonallisia, niin ranskalaisia! Iloisen kuplivia tyyppejä.  Vaikka emme juurikaan syvällisesti pysty kommunikoimaan, koska he puhuvat ranskaa, eivätkä ymmärrä, kuin ihan pikkiriikkisen englantia – ja minä taas en osaa ranskaa yhtään.. (en ole opetellut kuin pari hassua sanaa, vaikka niin pidän siitä, miltä se kuulostaa.)  Heidän leipomoputiikkinsa tuotteet, kuten suosikkini, patongit, vievät joka tapauksessa kielen mennessään!  

Kävin tänäkin aamuna aamukävelyni lomassa ostamassa heidän patonkejaan.

Ehkä eniten viime päivinä olen kuitenkin pyörinyt ajatuksissani meren ja sen visuaalisen kuvaamisen ympärillä.  Nyt on jo niin tyyntä, meri ei raivokkaasti lyö aaltojaan rantakallioihin.  Aamukävelyllä saatoin jälleen nähdä normaalit aamu- uimarit pulahtavan lämpimään meriveteen, ja hieman etäänpänä muista, meditaation harjoittajan vakiopaikallaan.  Minun oli löydettävä ihminen, joka tuntee vetoa merta kohtaan.. Kertomaan, millainen se on hänelle.  Tässä on kuvia alla. Yksi ei oikein kuulu joukkoon sillä tavoin suoranaisesti, tuo viimeinen.  Mutta myös varjot, joita kasvillisuus luo auringon valossa, ja niiden kuvaaminen iholla, on ollut minun aiheitani, joten siksi taas yksi sellainen – aika samantyyppinen on varmaan ollut jossain aiemmista postauksista, mutta silloin en tainnut kertoa, miksi.

Luis, tuo niin kovin ystävällinen ihminen – niin uniikki taideputiikin pitäjä, antoi minulle paljon erilaisia paperinäytteitä, jotta voin kokeilla niitä, ja käydä ostamassa mieluisiani vielä lisää ennen kuin lähden täältä, ja ne ovat kaikki todella laadukkaita!  Haluaisin ottaa niitäkin mukaani kasapäin, mutta ehkäpä parempi tilata sitten nettimyynnin kautta, kun jokaisella paperilaadulla on oma nimensä, niin ne saa helposti ja edullisesti tilattua samalla, kun jos tilaa muutakin.

Kuvat: Iina Koppinen

Meri ja myrsky Saharan hiekkoineen

Koko viikonlopun meri oli uhkaavan näköinen!  Atlantti uhkui myrskyä lauantaina, ja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tuuli niin kovaa, että hienojakoista hiekkaa oli varmaan tullut Saharasta asti terassille ja oven alitse sisälle.  Sitä oli tunkeutunut kaikkialle.  Minä en tiedä, olen kai niin “maanlapsi” juurineni, että ikään kuin voisi sanoa – pelkään merta ja sen oikkuja.  Kun on kohtalaisen tyyntä, minä pidän sitä, ja se on hypnotisoiva, mutta valtava tuulen voima saa sen muuttumaan niin äkisti.  Sen aaltojen voima ja pauhu on niin huumaavan kova ja intensiivinen.  Sen muutokset ovat niin äkkinäisiä, yllättäviä, että joku kai kokee sen siksikin niin kiehtovaksi.

Katselin terassin ikkunasta, kuinka palmut huojuivat tuulen tuiverruksessa sinne tänne, ne eivät meinanneet pysyä syntyneiden pyörteiden mukana, taipuilivat mikä minnekin, ja vähän matkan päässä meri löi hurjia tyrskyjään rantakallioihin.  Valo muuttui ulkona kelmeän vihertävän harmaaksi, ja pilvet roikkuivat harmaanruskeina toisaalla päin, vuorten huipuissa.  Ketään ei näkynyt missään.  Oli tuntu kuin olisin yksin koko planeetalla, sillä nimenomaisella hetkellä.

Ajattelin entisiä majakanvartijoita, näin silmieni takana mielikuvia heistä myrskyävän meren ympäröiminä, loputtomassa tuulessa, ja merimiehiä.. On oltava tietynlainen luonne, jotta viihtyy meren äärellä, tai merellä.  Yritin piirtämiseen ja maalaustöihini keskittyä, ja myöhemmin nukkumaan, mutta se tuulen huutava ujellus ja massiivinen meren pauhu, ne saivat minun ihokarvani pystyyn.  Äkisti oli niin kylmä ja kolea olo.

Näkymät olivat oikeasti, kuin dramaattisesta, liioitellusta maisemamaalauksesta.  Siinä ilmassa oli sellainen sadunomainen synkkyys, tuomion tuntu.

Myrskyn jälkeen minä kysyin ihmiseltä, jota meri vetää puoleensa, mikä siinä häntä niin kiehtoo?  Hän vastasi minulle, että meri on niin suuri..  tarkoittaen, kun katsoo sitä kaukaisuuteen, näkee ja tuntee oman pienuutensa, ja toisaalta kiehtoo, mitä horisontin takana tai sen toisella puolen on.  Sen voima ja sen muuttuvuus ovat kuin ilmeikkäimmät kasvot, jotka hän voi kuvitella, hän sanoi.  Hänelle sen mahtipontinen voima ja arvaamattomuus ovat elementit, jotka vetävät puoleensa.  Minä todella tarvitsin tämän tiedon, sillä vaikka olen kuvannut täällä eri tavoin – tehnyt sketsejä, maalannut, piirtänyt, kuvannut kaikenlaista ympäristöstäni banaanipuutarhoista pienten kukkien yksityiskohtiin, niin minun oli kuultava, miten eri tavalla joku muu kokee juuri meren.. sen läheisyyden, sen tuulet ja aaltojen voiman, ja kaiken.. ehkä siksi, että halajan tuollaisia tarinoita, jotta kykenisin ajattelemaan ja kuvaamaan merta siten, ystävällisestä perspektiivistä, enkä tekisi vain hurjia pilviä ja tuulta ja raikuvaa aallokkoa, nousuveden aikaan, tai myrskyä.  Haluan kuvata myös sen pinnan, kun pastellinsävyiset iltapilvet jatkuvat aina kaukaisuuten saakka, eikä kuulu kuin sulavalinjaista kohahtelua, kun pienet aallot nousevat lipomaan rantaviivan kivikkoa, ja tummaa laavaperäistä hiekkaa.

Tarinat aitojen maisemien ja kuvien takana, ja itse paikanpäällä havainnoitu ja koettu, on suureksi osaksi tärkeää ajatellessa kuvataidenäyttelyn kokoamista täällä tehdyistä töistä.  Jotta voi kertoa, mitä on kuvien takana.  Muutaman kerran minulta on niitä kysytty,  muun muassa Instagramissa, jolloin kerroin ajatelleeni itse keksimääni tarinaa yhden teoksen työstövaiheessa. Kerrottuani tarinan englanniksi, kysyjä oli hyvin iloinen, sillä hän sai kai jotenkin sen otteen siihen, ja suuremman syvällisyyden, katsomaansa.

Mutta.. miten te koette meren?

 

xoxo

Iina

 

 





Mainos:
error:
Copyright © NordenBladet 2008-2018 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory