OHMYGOSSIP

Tuija Järvinen – Kesäpäivä Kallaveden rannalla

Tuija Järvinen – Kesäpäivä Kallaveden rannalla

OHMYGOSSIP – Aurinkoinen tiistaipäivän tervehdys! Toissapäivänä oli todella upea sää ja vietinkin sitä mitä parhaimmalla tavalla Kallaveden rannalla hyvän ystäväni kanssa Kuopiossa, kotikaupungissani.

Sunnuntaiaamu oli jo niin huikaisevan kaunis, helteinen ja aurinkoinen, että päätimme ystäväni kanssa lähteä heti aamupalan jälkeen ulos ja järvenrannalle. Herättyämme valmistin meille joka aamuisen kaurapuuroni ja päälle ladoimme tuoreita mustikoita ja mansikoita. Puuron syötyämme ja kahvin juotuamme, aloimme pakata rantakamppeita isoon kassiin; ison peiton, uimapuvut, lehtiä lukemista varten, aurinkohatut sekä kylmiä virvokkeita.

Auringossa on hyvin tärkeää huolehtia nesteytyksestä, myös kivennäisvettä on syytä olla mukana suolojen takia. Ihminen haihduttaa lämmössä paljon suoloja nesteen lisäksi.

Itse pidän auringossa aina kesällä päässäni aurinkohattua auringonpistoksen ehkäisemiseksi. Olenhan erittäin vaalea ja pisamaihoinen pohjoismaalainen.

Käytän myös tehokasta 50 -kertoimella varustettua aurinkovoidetta. Melanooma on lisääntynyt Suomessa moninkertaisesti viime vuosikymmeniin verrattuna ja tänne Kuopioon on kuulemani mukaan perustettu KYS:iin ihan erillinen melanoomayksikkö. Joten muistathan pitää huolen ettet polta itseäsi! Itse olen nuorena polttanut ihoni monesti ja varsinkin kaulan alue ja kasvot ovat ne arimmat paikat.

Koko sunnuntaipäivä oli ihana, lämmin ja aurinkoinen. Ohitsemme lipui rannalla useita veneitä ja kanootteja. Tulipa rannalle meitä ihmettelemään suloinen sorsaperhekin.

Ohessa muutamia rannalla otettuja kuvia.

Vesi tuntui melko vilpoiselta.

Kallaveden järvimaisema.

 

👍 23


Advertisements: Ohmygossip Couture vacationhunter online anigif nordenbladet
anigif_header_thufri_uus bänner
Bloglist24