OHMYGOSSIP

Tuija Järvinen: Lomamatkani Tallinnassa

Tuija Järvinen: Lomamatkani Tallinnassa

OHMYGOSSIP – Aurinkoinen tervehdys! Tulin eilen laivalla Helsingistä Tallinnaan. Olin sitä ennen ystäväni luona Helsingissä. Ystävälläni oli syntymäpäivät. Siellä tapasin ja sain uusia hyviä tuttavuuksia.

Olin Helsingissä muutaman päivän. Nyt siis olen täällä hyvän ystäväni Helena-Reet Ennetin luona kutsuttuna vieraana jälleen. Olemme rentoutuneet, ottaneet valokuvia tähän blogiini sekä olen ollut ns. mediaoppilaana. Täällä on kaunis ilma kuten kuvista näkyy. Helena-Reet asuu perheineen ihanalla paikalla maaseudulla. Hänellä on henkeäsalpaavan kaunis puutarha erilaisine puineen ja kukkineen. Tämä on kuin taivas maan päällä.

Tullessani laivalla tänne, tapasin todella kohteliaan virolaisen nuoren miehen. Tutustuimme toisiimme matkan aikana ja hän kertoi työskentelevänsä Nokialla ja nyt hän oli menossa perheensä luokse. Hän oli niin huolehtivainen, että järjesti minulle luotettavan taksikyydinkin satamasta. Kaunis kiitos hänelle!

Tässä siis istun nyt ja kirjoitan tätä blogia. Minulla on täällä ihanan iso vaahterapuu, jota aina halaan käydessäni täällä. Saan puusta energiaa ja yritän myös antaa omaa energiaani takaisin puulle.  Linnutkin ovat todella ystävällisiä ja ne antavat melkein silittää itseään.

Olemme jutelleet paljon Helena-Reetin kanssa maailman menosta mm. maapallon saastumisesta. Meille molemmille on hyvin tärkeää asua puhtaassa paikassa ja mieluummin maalla kuin isossa kaupungissa, missä on huono ilmanlaatu ja likaiset vedet. Miljoonia ihmisiä kuolee vuosittain saasteiden aiheuttamiin sairauksiin suurkaupungeissa.

ARVOASUNTOJEN ARVON ALENEMINEN SAASTUMISEN MYÖTÄ

Voi jo ennustaa tässä vaiheessa, että mitä enemmän kaupungit saastuvat, jossain vaiheessa ihmiset haluavat muuttaa puhtaisiin elinpaikkoihin. Saastuneiden kaupunkien arvoasuntojen arvot tulevat laskemaan todennäköisesti rytinällä tulevaisuudessa, koska ihmiset eivät halua enää asua saastuneissa kaupungeissa. Oletko koskaan ajatellut tätä? Jos et niin, nyt olisi syytä alkaa.

Tällä kertaa päätän blogini tähän mutta kerron seuraavassa blogissa sitten lisää tästä lomamatkastani sillä vastahan tämä alkoi.

Toivotan Sinulle kauniita kesäpäiviä ja hyviä lukuhetkiä blogini parissa!

<3 tuija

 

 

 

 

 

 


Advertisements: vacationhunter online anigif nordenbladet